Meillä oli viikonlopun kylässä maailman viisain koira. Koko koiraa en ollut tavannut kuin pari kertaa aikaisemmin ja silti se oli kuin ihmisen mieli. Oli sillä mukana panta ja hihnakin, mutta en edes kaivanut niitä pussista. Kolmen koiran taluttaminen on muutenkin vähän hankalaa. Ei me kyllä käyty kuin metässä pissillä ja kakalla kolmestaan. Kyllä se silti vähän helpotti, kun yhden voi päästää ovesta ulos ja huutaa perään "odota". Siinä se portaissa seisoi odottamassa muita.

Hyvin koulutettu kisakoirahan se on, mutta eipä tullut kysyttyä, mitkä on maagiset sanat. Hoidokki löysi jostain raksupallon, jonka olin vissiin siivotessa pistänyt kiinni. Aikansa töni sitä olkkarissa, mutta mitään ei tipahdellut. Laiskana hihkaisin sille "tuo tänne se". No sehän nappasi pallon suuhunsa ja toi sen käteen avattavaksi. Tottahan se osaa noutaa, mutta ei tuo epämääräinen lause tainnut varsinainen käsky olla. Laiskan kehoitus vaan.

Omistaja tuli aamulla kaupunkiin vasta, kun mun piti olla jo töissä. Vein sen aamulla omistajan toisen ystävän luo odottelemaan. Hoitajan mieltä tietysti hivelee, kun koira oli käytävässä kahdesti kääntynyt takaisin ja ois lähtenyt mun perään. Se oli pitänyt kantaa takaisin. Hihnahan oli tietysti siinä pussissa edelleen.

Minä haluan kyllä joskus hamaassa tulevaisuudessa myös cardin. Ne on tietysti jo äidinmaidossa noin hyvin koulutettuja :D Mutta sellaisen ehjän kappaleen. Tällä maailman viisaimmalla koiralla on valitettavasti ollut kaikenlaista kremppaa. En sitä oikein uskaltanut lenkittää, kun se oli taannoin loukannut itseään. Me käytiin uimassa ja se on maailman parasta viisaan koiran mielestä. Hyvä tissinvälikoirakin siitä kuoriutui.

Paikalliset koiraharrastajat järjestivät tänään mätsärin uuden löytöeläinkodin ja koirahoitolan hyväksi. Saldo taisi olla ihan hyvä. Tapahtuma eteni nopeasti ja kehien välillä ei jääty ihmettelemään. [vitsi alkaa tästä] Viimeisenä ohjelmanumerona ennen siivousta järjestettiin senior handlerin SM-kilpailut, joka oli kutsukilpailu. Allekirjoittanut oli tässä äärimmäisen kovatasoisessa kilpailussa 3. (eli viimeinen) Mutta saimpahan ruusukkeen. Oikeasti me oltiin lainatun koiran penikan kanssa ihan kammottavan huonoja :D Suorastaan maailman kammottavin suoritus. [vitsi loppuu tähän] Tämä kilpailu siis ihan oikeasti järjestettiin. Kehää meillä ei enää silloin ollut, eikä oikein järkeäkään.

Mätsärin järjestämisen tuskasta voisin raportoida kirjan verran. Palkintoja saatiin yllättävän helposti, ihmisiä tuli paikalle talkoisiin vapaaehtoisesti, mutta muuten hermot sitten paukkuikin moneen kertaan. Päävastuullinen ei ilmoittanut mitään hoitamistaan hommista, joita ei ollut hoitanut. Ei mitään vastausta yksinkertaisiin kysymyksiin, ei pienintäkään tiedonmurusta mistään asiasta. No toisen  ihmisen kanssa hoidettiin asia kerrallaan aina yllärin jälkeen. Viimeisimmät yllärit toki tuli tunti ennen ilmoittautumisen alkua... No tietääpä seuraavan kerran, ettei voi luottaa hommien hoituvan. Onneksi tämän toisen ihmisen kanssa yhteistyö pelasi vallan loistavasti ja jotain  huumoriakin tilanteesta irtosi vielä perjantaina hujan hajan olevien romujen keskeltä. Ihanat ihmiset tuunasi ruusukkeita paikanpäällä niillä kamoilla, joita kotoa lähtiessä oli ottaa. Onneksi mulla oli nurkissa kaikenmaailman askartelukamoja, mm. noin 5 metriä erivärisiä ja kiiltäviä kontaktimuoveja, jotka nappasin matkaan, kun olin jo kengät jalassa ovella menossa. Porukkaan viimeisenä liittynyt metästi hakaneuloja, tussia ja muuta tarpeellista kamaa iltapäivällä ja ensimmäisenä tulossa auttamaan.

Eniten vitutti paikanpäällä yksi naama. Kun mitään ei ole tehnyt, mitäpä sitä paikanpäälläkään persettään tuolista nostamaan. Valitti vaan koko ajan. Palkintojen kehään kantamisesta vaan totesi, että ne on nostettu tuonne, pitää hakee sieltä. No istuppa paikallas, kyllä me reippaammat haetaan ja kannetaan...