Miten voi olla jalkapohjat näin kipeet. Ei koskaan ole sattunut jalkapohjiin kävelyn tai seisoskelun seurauksena. Ennen on aina ollut kaikki muut paikat jumissa...

Eilinenkin meni kissanäyttelyssä ja ilta purkuhommissa. Sai kipittää, nostella, kantaa, raahata, heitellä säkkejä roskikseen... Illan päätteeksi vielä auto taas jäi huoltoasemalle. Käytiin tuttavan kanssa kahvilla, kun se oli menossa Tampereen suuntaan. Onneksi avulias mieshenkilö veti kotteron käyntiin ja pääsin kotiin. Mä olin jo niin väsynyt, että oisin melkein ruennut jo itkemään. Kyllähän se taas muuten toimi moitteettomasti pitkän päivän, kun olin varautunut siihen, että näyttelypaikalla sen voi vetää käyntiin... Ja kyllähän sillä töissäkin tänään kävin ongelmitta...

Pettymys eilistä harjoituksista ei enää ole niin suuri. Huomenna päästään paljon kokeneempien seuraan. Muut tarvii avustajaa ja minä hiukan ideoita ja vinkkejä. Jos mä saan pariin otteeseen muutaman minuutin jakamattoman huomion ja neuvoja, se on varmasti enemmän kuin ikinä ohjatuissa yhteistreeneissä. Ja jos musta on apua avustajana muille, kaikki lienee tyytyväisiä.  Mä oon aina ollut sitä mieltä, että  itselleni olisi eniten hyödyksi pieni neuvonpito jonkun kanssa, joka osaa korjata mun omat typerät maneerit pois ja vältetään pahimmat mokat.

Kyllä mä itekin osaan kouluttaa perusjutut, mutta kovin montaa ideaa mulla ei ole. Jos ne ei toimi, tässä kokemattomassa päässä loppuu ideat kesken. Samalla mä saatan vahingossa kuitenkin opettaa jotain muutakin, mitä en ite tajua. Virheiden korjaaminen jälkikäteen on työlästä. Mielummin kerralla oikein ja ite kyttään tyypillisiä mokia kuin ihmettelen vuoden päästä, miksi meillä este edessä.

Ei mulla mitään sen suurempia kisahaaveita ole kuin haluaisin opettaa ainakin alon liikkeet. Se voi olla  (koiran) loppuelämän projekti, mutta sitten on. Ehkei me koskaan mennä kuin möllikisoihin, joissa saa syöttää nakkia, mutta saavutus sekin jo on. Samalla vaivalla ne liikkeet kuitenkin opettaa kunnolla ja oikein kuin vähän sinnepäin.

Eilen tuli jopa pari onnistunutta suoritusta, kun huvikseni kokeilin liikkeestä istumista. Saketti tosiaan istui, vaikka jatkoin remmin mitan kävelyä eli 180 senttiä. Seurannut se ei, kunhan käveli suunnilleen vieressä silmiin tuijotellen.

Seuraamista ei olla nyt enää harjoiteltu. Pari kertaa meni hyvin ja innokkaasti, mutta nyt se lyyhää vähän perässä. Kontaktissa ei ole vikaa, mutta tulee nokka pohkeessa kiinni. Kaikki kuulemani ja lukemani konstit kokeilin muutamassa minuutissa ja sitten luovutin. Jospa tohon löytyis ideoita viisaammilta.

Tänään ei kyllä tehdä muuta kuin käydään juoksemassa metässä. Mä en kykene remmilenkille, hyvä kun ruumiinosat liikkuu sata metriä tonne mettään asti. Pöksy juoksee omia aikojaan ja ärsyttää Sakenkin peräänsä. Mä voin istua kivellä ja nakella lumipalloja.

Jos jatkais hetken aikaa vielä töitä ja lähtis sit juoksuttamaan koirat. Alkaa olla pahat nettiviekkaritkin, kun ei ole ehtinyt istumaan koneella koko viikonloppua tai ylipäänsä kuin vähän pyörähtämään.