Oliskohan tänään ollut 4. kerta alkeiskurssia. Minä tykkään ja koirakin näyttää innostuneen. Alkulämmittelyssä jopa juoksi mun edellä vapaaehtoisesti ihan vaan juoksemisen ilosta, suorastaan laukkasi. Yleensä ne meidän sadan metrin spurtit on sitä, että koira köpöttelee vieressä kun on pakko. Ohjelmassa oli pussia, hyppyjä, keppejä ja rengas.

Tämän päivän voitto oli, että Sakke ottaa ja jopa hakee palkkaa vieraalta ihmiseltä! Edelliset kerrat on mennyt niin, että koira istuu tai pidetään kiinni ja minä houkuttelen yli, läpi tai muuta vastaavaa. Viimeksi ei kelvannut ohjaaja, eikä kukaan muukaan. Ohjaaja on sitä syöttänyt sekä kentällä että muissa kissanristiäisissä. Tänään ohjaajan kädestä makkara oli namia ja täysin vieraan naisen kädestä vielä parempaa. Vieraita isokokoisia miehiä pelkää ihan selvästi. Ei meinannut tulla mitään, kun vieras mies piti narusta ja minä houkuttelin renkaasta läpi. Samoin aamulla yhtäkkiä pihalla rähähti, kun naapurin ovesta tuli joku kylmäyhdistelmää suurempi otus.

Pussi me osataan, mutta vauhdista ei tietoakaan. Kerkeehän sieltä köpöttämälläkin. Siitä saa niitä onnistumisia, jos joku muu mättääkin. Siinä me ei epäonnistuta.

Kepit lähtee hyvin, mutta kerjäysvaihde menee silmään neljännen kepin jälkeen. Osittain oma moka, kun olen siinä makkaraa syöttänyt ja muka vaikeuttanut vähitellen. Toisaalta naru takertuu keppeihin ja meno hidastuu siinä vaiheessa. Pitää treenata suksisauvoilla, kun voi pitää koiraa irti. Jyvällä kuitenkin on tekee mielellään.

Hypyistä otettiin tavallista aitaa ja pituutta. No se suurin onnistuminen oli jo siinä, että koira hyppää yli, hakee palkkaa vieraalta ihmiseltä, eikä yritä seurata "makkarakättä" aidan ohi. Hyvä me! No sitten niihin ongelmiin. Laiskana köpöttäjänä Sakke ottaa pompun esteen päältä. Ja kun on pieni koira, rima pysyy kannattimissaan. Kyllä se tavallista aitaa hyppäsi ihan puhtaasti ylikin. Pituus oli oikeastaan se murheenkryyni. Tosin koira oli heti alusta lähtien menossa yli eikä kiertämässä. Siitähän pääsee pomppimalla yli. Pituus+aita yhdistelmäkin onnistui hienosti, kun ne oli suoraan peräkkäin.

Se rengas sitten. Se oli pienelle koiralle kauhueste. Irtorengas, mikä moponrengas lie, ei ollut pelottava, mutta se kamala mies narun perässä oli fasistisen paha pienen koiran mielestä. Mä annan aina avustajalle kouraan makkaraa, jota syöttää koiralle ennen mitään yrityksiä. Nyt ei meinannut rohkeus riittää kädestä syöntiin, varovasti närppi kädestä ja perääntyi metrin päähän nielemään. No sain mä houkuteltua kuitenkin pari onnistunutta suoritusta. Mikä lie isoissa miehissä niin pelottavaa. parhaan ystävän miestä Sakke ei pelkää. Tosin ystävän mies onkin kohtuullisen lyhyt ja hoikka. Sitten alkoi sujua, kun myöhemmin ohjaaja piti rengasta. Irtorenkaassa on sekin ongelma, että kun sitä toinen pitää paikallaan, se vieras ihminen on niin lähellä, ettei Saketti halua mennä siitä läpi. Onneksi ahneus usein voittaa pelon.

Puolivälissä treeniä hollantilainen karkas haistelemaan ja kattomaan, mikä tuo tirriäinen on. Ei se pahoilla aikein tullut, mutta oli tulossa iholle. Sakke väisti mun selän taas, minä karjaisin perkelettä (tuloksetta). Pysyi se koira mun etupuolella, kun omalla vartalolla sitä estin. Ei siinä mitään vahingon aineksia ollut ja omistajankin tunnen. Pyyteli kovasti anteeksi ja juteltiin vähän tapahtuneesta. Mä olin vähän sitä mieltä, että oikeastaan se oli vaan hyvä onnettomuus. Siitä koirasta tietää, ettei se käy kiinni koiraan tai omistajaan ja Sakke taas huomasi, että kyllä mä sitä suojelen ja pidän koirat pois iholta. Harmi vaan ettei häätö onnistunut sen paremmin kuin että pidin sen kauempana.

Väliaikana vähän istutin ja makuutin paikallaan. En pitkiä aikoja, mutta sen verran että peruutin parikymmentä metriä ja kutsuin luokse. TokTok on ollut viime aikoina aika vähissä. Selkää mä en uskalla vielä kääntää.

Mä en tiedä, miksi tuo koira vihaa ryhmässä olevaan berniä. Muuten se on aina ja kaikkialla siivosti ja räyhäämättä, mutta sille bernille pitää joka kerta rähähtää vähintään kerran. Ei se tumma hollantilainenkaan hirveesti koossa häviä, mutta se berni edustaa jotain suurempaa pahuutta. Berni on kaikenlisäksi narttu ja narttujen kanssa tuo tulee oikein hyvin toimeen. Uroksista en tiedä, kun en ole uskaltanut kokeilla. 

Mut meillä oli taas kivaa. Ohjaajakin sanoi, että koira on huomattavasti itsevarmempi ja innokkaampi kuin ihan ekoilla kerroilla. Ollaanhan me kaikessa jäljessä muita, mutta ei se meitä haittaa. Hyvä ohjaaja keksii jokaisen omalle tasolle sopivaa tekemistä ja varsinkin keksii vaihtoehtoisia suoritustapoja, jos koira on epäluuloinen tai muuten vähän omituinen.

Niin ja vieraat ihmiset rapsuttikin tänään! Jostain syystä makkaran syönnin jälkeen lähesty kaikkia  kauheen nöyristelevästi ja sitten ihmisiä epäilyttää, uskaltaako tähän koskea.  No jospa ne ihmiset ei enää olis niin kauheita peikkoja, että niiden kosketusta pitää aina pelätä. Jossain vaiheessa jopa luottais, ettei ne tee mitään pahaa, vaikka koskeekin. Toisaalta, ei se mun ystävää pelkää tai väistele, vaikka se kynnet leikkaa väkisin rähinästä huolimatta.