Jatkossa tähän osoitteeseen ei tule enää mitään päivityksiä. Vaihda siis kirjanmerkkisi osoitteeseen pulmakoira.wordpress.com.

Kaikki entiset kirjoitukset (tosin ilman kommentteja) löytyy myös uudesta blogista. Blogilistan käyttäjien ei tarvitse tehdä mitään. Vaihdan osoitteen listalle.

Kunhan keksin jonkun näppärän tavan siirtää kaikki kirjoitukset kerralla jollekin toiselle blogialustalle, jätämme hyvästit vuodatukselle. Ensinnäkään tämä ei ole koskaan toiminut nopeasti ja vaivattomasti, toiseksi pitäkööt AM alustansa.

Lehdistötiedote

Pöksyn kanssa osallistuttiin eilen raparalleihin. Siellä juostiin joukkueina joko vieheellä tai ilman. Jokaiselle viehe olisi tarjolla ollut, mutta Pöksy juoksi ilman. Se ei ole koskaan sitä pärisevää laitetta nähnyt, aikä kirmaillut yleisötapahtumassa vapaana. En viitsinyt ottaa riskiä, että se säikähtää ja tekee jotain harkitsematonta. Täysillä se pinkoikin. Ei sivuilleen katsellut, kun kiisi maaliin. Kovin lujaa se Pöksyn täysiä ei kyllä ollut, eikä meidän joukkue pärjännyt.

Tänään oltiin taas shelttikakaran kanssa fifilenkillä. Pöksy ja kakara kirmailivat pitkin Laajavuoren metsiä. Kummasti ne vaan jaksaa riehua, vaikka reitti ilmeisesti melkein laskettelurinteiden päälle nouseekin. Sakkekin köpötteli perässä reippaasti. Riekkumiseen se ei osallistunut.

Lenkin jälkeen harjoiteltiin vähän keppejä kujana. Ehkäpä ne kepit joskus opitaan, kun vaan jaksais treenata.

Eli tän päivän agitreenit. Ohjaajana oli toistaiseksi paras tyyppi, joka tässä seurassa meidän kohdalle sattunut. Kerrankin mun maneereihin ja vinkeisiin puututtiin ihan oikeasti ja sanottiin suoraan, että älä tee noin!

Alku ei ollut oikein lupaava. Koira teki kaikkea muuta kuin esteitä. Ensimmäisen kerran sille piti ihan oikeasti huutaa hallissa, kun lähti vaeltelemaan omia aikojaan.

Rengas ei kaikesta treenistä huolimatta ole aina rengas vaan vaihtelevasti kiinnikkeiden yli. Keinua tehtiin muutaman kerran erillisenä. Sakke ei pelkää laskevaa keinua, mutta säikähtää kolahdusta. Keinun jälkeen oli 2 rinnakkaista aitaa ja u-putki välissä. Se putki se putki. Taas kerran. Menee putkeen ja kääntyy takaisin. Ilmeisesti tulee uskon puut, että mä häviän sillä aikaa, kun kipittää putkessa. Putki alkoi kiinnostaa, kun tehtiin pelkkää putkea vuoroa odotellessa.

Keppejä me ei osata vieläkään. Ei kyllä olla moneen kuukauteen tehtykään. Tauko on selvästi tehnyt hyvää ja kepit ei ole enää niin vastenmieliset.

Toinen rata oli u:n muotoinen. Ensin suoraan A, aita, aita, u-putkeen ja toista laitaa takaisin, aita, rengas ja pussi. Ja vauhdittomaksi korkeushypyksihän se taas meni, kun olisi pitänyt täysillä tulla. Vauhtia vaan ei ole. Mä en juurikaan juokse ja koira jää metritolkulla ja ensimmäisen aidan jälkeen. No hieno putkeen meno kuitenkin, kun sinne asti päästiin. Sitten se sählääminen alkoikin.

Toisella laidalla koira taas jäi ensimmäisillä metreillä ja mä käännyn kattomaan. Sillon loppuu suoran tekeminen ja koira tulee luokse. Heti meni paremmin, kun maltoin olla kiemurtelematta, tosin vain esteen verran. Renkaalla jo vääntelin itteäni ja sieltähän se taas kinttuihin kipaisi. No selvispä ainakin yksi asia, mitä mä teen tahattomasti. Rintamasuunta pitäisi olla menosuuntaan, eikä vaihtelevasti minne milloinkin.

Odottaessa tehtiin myös keinua vauvakeinulla, joka oli 20 senttisessä jalassa. Annoin kolista ja eihän toi mitään hirveetä slaagia saanut. Säpsähti vähän, mutta makkara auttoi siihen vaivaan. Sitä se ei vielä hoksannut, ettei voi porhaltaa loppuun asti vaan pitää pysähtyä odottamaan laskeutumista. Kaippa toi joskus hoksaa, että pitää pysähtyä ja se laskee joka kerta.

Mä tiedän, että toi koira osaa juostaa lujaakin. Kun se vauhti löytyisi muuallakin kuin Pöksyn kanssa riehuessa ja rymytessä.

Ai niin. Sakke söi ihan oikean luun. Ostin Pöksylle pieniä ydinluita, jos edes ne kelpaisi nirppanokan hampaiden väliin. Sakelle ei ole raakaliha koskaan oikein maistunut. Sulatettu luu putosi tiskipöydältä ja hyvä, kun lattiaa hipaisi ja koira ja luu oli kadonnut keittiöstä. En jaksanut hakee takaisin. Syököön, jos kerran maistuu. Empä olis uskonut, että Sakke ydinluuhun hampaitaan upottaa. Eikä siinä kyllä aikaa mennyt yhtään enempää kuin dentastickin kanssa. Niitäkin sorruin ostamaan tukkupaketin tilipäivänä.

Kangastakin olis uusien mantteleiden tekemiseen, mutta ei oo konetta :(

Mellastettiin aamulla molempien kanssa ylimääräiset höyryt viereisessä metsässä. Iltapäivällä otin vain Pöksyn mukaan ajatuksena vähän muistella tokon alkeita. Annoin sen hillua omia aikojaan sen aikaa, että poltin tupakin. Taskun rapinan säestämänä tulikin pyytämättä kattomaan, mitä kivaa nyt tehdään.

Ei me muuta tehtykään kuin muisteltiin sivulle tuloa ja eteen loppuasentoa. Sivulle tulossa kiertyy ihan liikaa sivulle. No pääasia, että yrittää. Oli joukossa jokunen kelvollinenkin suoritus. Eteen tulossa suurin ongelma on aina ollut jääminen liian kauas. Tänään ei ollut kaus jäämisestä tietoakaan. Pikemminkin pyrki kenkien päälle. Motivaatio tarpeeksi lähelle tulemiseen löytyi, kun muistin, mitä se tahtoo eniten maailmassa. No tietysti nuolla mun naamaa! Naama oli aika limainen, kun muutaman onnistuneen suorituksen jälkein annoin sen lupsuttaa.