Ulkoilu sujuu päivän harjoittelun jälkeen pölvästin osalta vallan mainiosti. Kävin aamulla ostamassa uuden hihnan säälittävän kissannarun tilalle. Välittömästi pitempään ja tukevampaan naruun vaihtamisen jälkeen selän takana himmailu katosi kokonaan. Narussa kävelee reipas koira kiskomatta.

Ihmisiä pitää vähän tuijotella, mutta jatkaa matkaa, kun vain jatkaa itse matkaa. Tuijottelu ei vaikuta niinkään epäluuloiselta vaan pikemminkin uteliaalta. Ihan kuin toppapuvuissa sauvakävelevät otukset olisi jotain ennen näkemätöntä, jota täytyy pällistellä.

Naapurin koiran kanssa ei synkkaa sitten yhtään. Muuten pölvästi ei olisi koko piskistä kiinnostunut, mutta se lähti pihasta tulemaan koko ketjun mitalta. Sille piti vähän murahtaa ja kerran haukahtaa, mutta mitään kunnon konserttia ei kumpikaan järjestänyt. Ihme kyllä, naapurin koirakaan ei ole mikään mykkä. Itekin mokailin sen verran, että olisin voinut komentaa koiran takaisin pihalleen. Täyttä varmuutta ei ole, osaako se sellaista komentoa, mutta kaippa se sen oppii. Lupa sen komenteluun on.