Naapuritalosta oli karannut tuttu uros. Tottakai se tuli meidän luokse, kun ei kiinni antanut omistajlle. Häädin sitä huutamalla kauemmaksi muutaman kerran, mutta ei se kauaksi lähtenyt. Kumpikaan ei rähähtänyt kertaakaan, vaikka elukka juoksi välillä ympyrää ympärillä

Sakke on oppinut komennon "ylös", joka tarkoittaa, että nyt portaat ylös ja pääset joskus sisälle. Se näköjään tottelee viikon jälkeen sitä, vaikka vieras uros yrittää lähelle. Kipitti portaat ylös, eikä jäänyt pullistelemaan, vaikka itse jäinkin Pöksyn kanssa alas. Päästin Saken sisälle ja toin Pöksyn houkuttimeksi ylös. Pöksy ei uskalla kävellä portaita, joten sen voi jättää parvekkeelle ja ottaa siltä vaan narun.

Siinä se piski odotteli portinpielessä, kun menin alas ja laitoin sen naruun. Ei onneksi syönyt narua poikki, kun sidoin sen hetkeksi kiinni ja kävin päästämässä pöksynkin sisälle. En tiennyt omistajan osoitetta, mutta tosta naapuritalosta se kuitenkin on. Mentiin seisomaan keskelle pihaa ja odottamaan. Ensimmäinen naapuri tiesi kyllä asunnon ja sukunimen, mutta siellä ei ollut ketään kotona. Toinen tiesi koiran ja rouvan nimen, muttei sukunimee. No noilla selvis numerotiedustelusta puhelinnumero, josta jopa vastattiin puolen kilsan päästä. Koira oli lähtenyt joko naapurin tai oravan perään, ensimmäisen kerran häipynyt.

Koira pääsi kotiinsa, mutta vissiin varminkaan ei ole koskaan varma. Voin kuvitella, miltä tuntuu huudella koiraa pilkkopimeessä metässä ajatellen, ettei se koskaan ole lähtenyt kauas. Ei uskalla juurikaan liikkua, jos se on lähellä. Mutta jos se on kuitenkin jo kaukana.