"3 vuotias ongelmakoira etsii uutta kotia..." Nyt se on täällä kaikkine ongelmineen ja vikoineen. Koiran luovuttajan kanssa käytyjen pitkien sähköpostien jälkeen olin edelleen valmis ottamaan koiran kaikkine vikoineen. Lähtiessä sovittiin, jos homma ei vuoden päästäkään toimi yhtään, koira ei enää vaihda kotia. Tämä on nyt se viimeinen pysäkki ennen sateenkaarisiltaa.

Pieni muutaman kilon painoinen seurakoira voi näköjään pompottaa koko perhettä mielinmäärin. Murisee, PUREE, syö vain tiettyä herkkua, kynnet leikkaa eläinlääkäri... Oppikirjaesimerkki tyypillisestä johtajuusongelmasta.

Järjestyksessä toiselta omistajalta koira meni väliaikaisesti kouluttajalle, joka oli tutustunut koiraan jo aikaisemmin. Sovittiin koiran muuttamisesta luokseni ja sopivasti luovutuspäivänä oli Vilanderin luento ongelmakoirista. Luento oli loistava. Kirjassa oli kyllä hyvin esitetty asiat, mutta vielä paremmin ne aukesivat, kun Vilander kertoi esimerkein ja yleisön kysymyksiin vastaten vastauksia ja ratkaisuehdotuksia konkreettisiin ongelmiin. Luennolla kyllä tuli jo sellainen fiilis, ettei toi koira ole todellakaan toivottomin tapaus.

Koira kotiutui reilu tunti sitten ja on ihan pihalla. Aluksi tutustuivat toisen koirani kanssa ja ihmettelivät toisiaan. Sen jälkeen meni pasmat viimeistään sekaisin ja alkoi ihmettely ja pällistely. Pyörii asunnossa kuin orpo piru, välillä käy vähän köllöttelemässä häkissään ja taas jatkaa pyörimistä, jos nousen  sohvalta vessaan. Pyörimisen jälkeen palaa koppiinsa, josta kohta lähtee taas vaeltamaan. Hämmennys sopii mulle oikein hyvin.

Tutustuminen aloitetaan jääkaudella eli koiraa ei ole olemassakaan ulkoilujen ja ruokailujen välillä. Kestosta ei ole vielä tietoa, mutta loppuviikkoon ainakin menee. Sen jälkeen aloitetaan tutustelu ja aika pian mennään myös ohjattuun koulutukseen. Energiaa ja ahneutta voi purkaa hyödylliselläkin tavalla.

Tämän blogin tarkoitus on olla muistikirjana itselle. Mitä on tullut tehtyä ja miten on edetty. Jos homma ei toimi tai otetaan takapakkia, voin katsoa peiliin ja selata kirjoituksia taaksepäin.

Mulla ei ole mitään harhaluuloja, että olisin kovinkaan kummoinen koirankouluttaja. Ensimmäinen ikioma koirani on vuoden ikäinen pehmeähkö narttu, jonka kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, pelkkää vaaleanpunaista pumpulia. Kotona taas on ollut milloin minkäkin näköistä häkistä pelastettua elukkaa, jolle on pitänyt opettaa kaikki sisäsiisteydestä lähtien. Sen verran pahansisuinen akka on kuitenkin kyseessä, että naapurin ulvovan koiran olen hiljentänyt ja karkureissultakin se hyppää käskystä auton kyytiin. Ehkä mä olen myös tarpeeksi tyhmä, kun en pelkää purevaa koiraa. Tai no vihaiselle palveluskoiralle en itseäni syötä, mutta tollanen pikkupiski ei mua komentele eikä pure kahta kertaa.

Tästä se lähtee.