Mä en edes muista, millon kumpaakaan koiraa olis pitänyt kampailla. Pöksyn korvia oon sillon tällön selvitellyt, mutta muuten ei ole ollut kammalle tarvetta. Turkit alkaa vähitellen olla siinä mitassa, että kampailemaan pitää rueta.

Pöksy oli helppo nakki. Koira syliin pikainen kampaus. Kyllähän se vähän häseltää, mutta ei se alkuvenkoilun jälkeen edes yritä karkuun. Toinen sankari otti hatkat heti, kun kamman näki. Pelkää kampaa ihan kauheasti.

Houkuttelemalla sain sen tulemaan mökistään. Alistuneena tuli kattomaan, millä konstilla ajattelin sen kammata. Vähän reipastui kun huomasi, ettei mulla ole rukkasia tai muitakaan suojavarusteita. En edes yrittänyt kammata. Syötin sille Frolicin palasia kamman päältä. Kun kampa ei ollut enää niin kamala, ettei siihen voi koskea, siirryttiin syömään kamman ali kurottamalla. Seuraavaksi vierestä kampaa hipaisten. Sitten herkut jo loppuikin. Koko ajan oli peloissaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ei murissut yhtään, ei edes yrittänyt. Pelkäsi tai jännitti kyllä selvästi, enkä viittinyt pakottaa, kun oli niin siivosti. Kamman koskeminen kylkeen ei aiheuttanut mitään reaktiota, mutta se näkeminen ja tieto sen olemassa olosta oli se kamalin juttu.

Pitkää turkkia en tuolle kasvata, mutta sais sen verran oppia sietämään kampausta ettei ihan nahkaan lyhyenä tarvii pitää.